Header image
Laurukainen, vainolaisten opas

 

Kertonut Anastasia Moshnikoff (s. 1893)

Laurukainen oli ensin meidän kylässämme, Laurivaarassa. Se on Suonikylän pohjoispuolella. Laurukaisella oli siellä kivistä tehty talo. Talo oli tehty suuren pahdan juureen ja siellä olivat seinillä hyllyt, oli kaapit, oli ovet. Siinä hän asui.

Kun hän kulkee, kaikki ihmiset pelkäävät. Ihmiset pelkäävät, sillä hän on vainolaisten opas. Kerran hän sanoi: ”Ei minua pidä pelätä. Jos tullessani toinen nutukkaani on nurinpäin ja toinen oikeinpäin, silloin olen vainolaisten oppaana. Muulloin ei tarvitse huolestua.”

Kerran vainolaiset tulivat Laurivaaraan ja leiriytyvät lähelle kylää. He olivat hävittämässä kyliä. Laurukainen sanoo vainolaisille: ”Emme lähde vielä. Käyn ensin katsomassa, ovatko kaikki kyläläiset paikalla.”

Laurukainen kävi kylässä. Tulee takasin ja sanoo: ”Eivät olleet kaikki paikalla.” Laurukainen käy toistamiseen katsomassa. Tulee takaisin ja sanoo: ”Eivät olleet ihmiset paikalla.”

Kylässä käydessään hän on keronut olevansa vainolaisten oppaana, ja että heidän pitää yhdessä valmistautua hävittämään vainolaiset. Hän sanoo: ”Teidän pitää kaikkien kokoontua ja olla valmiina, kun tulen kolmannen kerran. Silloin vien teidät kanssani hävittämään vainolaiset.”

Laurukainen tuli kolmannen kerran kylään. Nyt koko kyläkunta oli paikalla. Siihen aikaan ei ollut juurikaan pyssyjä, vaan käytettiin keihäitä, joiden kärki oli rautainen tai siihen oli kiinnitetty kuikannokka.

Vainolaiset odottavat. Laurukainen viipyy. On lumimyrsky ja vainolaiset yhä odottavat Laurukaista. Joku sanoo: ”Mitä Laurukainen oikein viipyy?” Toinen laskee leikkiä: ”Mitäkö viipyy! Vaikka lämmittänee tuliluikkuaan!”

Laurukainen joukkoineen hiipii lähemmäksi. Näkevät, että vainolaisella on laavu pystytettynä ja iso nuotio, kun on lumimyrsky. Laurukainen menee vainolaisten luo. Muu joukko jää leirin ympärille.

Vainolaiset ovat syömässä. Vainolaispäälliköllä on yllään haarniska. Häntä voi ampua vain haarniskan suunreikään. Jos muualle osuu, ei läpäise haarniskaa. Kyläläisillä on kaksi ampujaa. He ovat velipuolia. Toinen käskee: ”Ammu sinä!” Toinen vastaa: ”En voi ampua, kun minua niin vapisuttaa. Minä en voi, ammu sinä!”

Kun tämä veli ampui, hän osui aivan haarukan päähän: päällikkö syödessään suunsa aukaisi ja haarukka luoteineen tunkeutui kurkkuun. Päällikkö kaatui kuoliaana maahan. Silloin Laurukaisen väki ryntäsi leiriin ja keihästi kuoliaaksi kaikki vainolaiset.

Näin tämä kylä säästyi tuholta. Laurukainen ei tehnyt pahoja koltille, hän vain auttoi hävittämään vainolaiset. Näin muistellaan monessa, monessa tarinassa.

 

 
 


Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks